Esimerkkipalvelu
Uusi kappale uudesta palvelusta. Tämä on esimerkki.
Kenelle hammaslaminaatit sopivat?
Hammaslaminaatit sopivat erityisesti henkilöille, jotka haluavat kohentaa näkyvän hammasrivistönsä ulkonäköä. Laminaattien avulla voidaan esimerkiksi korjata kulumisen aiheuttamia hampaiden lyhentymiä, muuttaa hampaiden pituutta tai leveyttä halutunlaiseksi tai tuoda sisään painunutta hammasta paremmin esiin hammasrivistössä.
Hammaslaminaatteja voidaan käyttää myös hampaiden värisävyn muokkaamiseen tai paikattujen etuhampaiden vahvistamiseen. Hammaslaminaatit voivat soveltua tietyissä tapauksissa myös pienien asentovirheiden korjaamiseen. Suurempien asentovirheiden korjaamiseen tarvitaan kuitenkin aina oikomishoidollisia toimenpiteitä.
Laminaattien kiinnittämisen edellytykset
Hammaslaminaattien kiinnittäminen edellyttää, että mahdolliset hampaiden ulkonäkömuutosten taustalla piilevät tekijät on hoidettu ensin. Mikäli hampaat ovat kuluneet esimerkiksi eroosion tai narskuttelun vuoksi, on nämä hampaiden kuntoon vaikuttavat seikat korjattava ennen laminaattien kiinnittämistä. Mikäli purennan ongelmia ei korjata etukäteen, seurauksena voi olla myöhemmin ongelmia laminaattien pysymisessä.
Ennen päätöstä hammaslaminaattien kiinnityksestä asiakas ja hammaslääkäri keskustelevat yhdessä hoidon tavoitteista sekä asiakkaan omista odotuksista laminaattihoidon suhteen. Tässä konsultaatiossa keskustellaan myös hammaslaminaattien toivotusta värisävystä ja muodosta. Joissain tapauksissa hammaslaminaattien sijaan soveltuvampi vaihtoehto on keinotekoinen hammaskruunu, ja sopivimman vaihtoehdon valinnasta keskustellaan yhdessä hammaslääkärin kanssa ennen hoidon aloittamista.
Hammaslaminaattihoito edellyttää tavallisesti, että hampaita hiotaan hieman ennen laminaattien kiinnittämistä. Laminaatit ovat pysyvä ratkaisu hampaiden ulkonäön korjaamiseen, joten laminaattihoito vaatii huolellista suunnittelua. Oikein kiinnitettyinä ja hoidettuina ne voivat kestää vuosikymmenien ja jopa koko eliniän ajan.
Hammaslaminaattien valmistus ja kiinnittäminen
Kipsijäljennöksien tekemisen jälkeen hampaita hiotaan hieman, jotta laminaatit saadaan istumaan tarkasti omien hampaiden päälle. Lopullisten hammaslaminaattien valmistuksen ajaksi hampaisiin kiinnitetään väliaikaiset laminaatit. Kun lopulliset hammaslaminaatit ovat valmiit, väliaikaiset kuoret irrotetaan ja lopulliset laminaatit kiinnitetään niiden tilalle. Laminaattien kiinnitys on nopea ja kivuton toimenpide. Valmiit hammaslaminaatit tuntuvat ja näyttävät luonnollisilta hampailta, eikä niiden väri muutu ajan mittaan.
Tutustu hinnastoomme: Hinnasto